Eilisen uutispäivän huomion vei USA:n odotettua heikommiksi osoittautuneet talousluvut. Kestohyödykkeiden tilaukset laskivat 1,0 % kesäkuussa, markkinoiden konsensusennusteen ollessa +1,0 %. Tämän lisäksi keskuspankki Fed:in julkaisema Beige Book -talouskatsauksen mukaan maan talouden elpyminen heikkeni edelliseen raporttiin verrattuna huomattavasti. Heikot uutiset ovat jatkoa viimeaikaiselle talouslukujen kehitykselle, jossa USA:n luvut ovat jääneet suurilta osin odotuksista. Heikot uutiset painoivat kursseja, USA:ssa S&P 500 -indeksi laski 0,7 % ja Euroopassa Stoxx 600 -indeksi laski 0,4 %.
Helsingin yleisindeksi nousuputkessaHelsingin pörssi oli eilen lievässä nousussa, kun yleisindeksi ja painorajoitettu Cap-indeksi molemmat nousivat 0,1 %. Yleisindeksi on nyt noussut jatkuvasti viimeisen seitsemän kauppapäivän aikana, yhteensä 5,1 %. Konepajayhtiö Metso ilmoitti eilen saaneensa uuden tilauksen, yhtiö toimittaa sellulinjan Kiinaan. Kaupan arvo on alle 10 miljoonaa euroa. Lisää tietoa Metson tilasta saadaan tänään, kun yhtiö julkistaa osavuosikatsauksensa. Markkinat odottavat myös mahdollista tietoa yhtiön seuraavasta toimitusjohtajasta, kun nykyinen toimitusjohtaja Jorma Eloranta on jäämässä eläkkeelle alkuvuodesta 2011.
Vilkas tulospäivä hyvässä käynnissäHelsingin pörssissä on tänään vilkas tulospäivä ja aamun aikana ollaan jo saatu tukku tuloksia. Elintarvikeyhtiö Atrian toinen vuosineljännes jäi liikevaihdon osalta hieman ennusteista mutta osakekohtainen tulos oli odotusten mukainen. Yhtiön toiminta kärsi tarkastelukauden aikana työmarkkinariidoista, ja nämä ongelmat voivat jatkua vielä Q3-jaksolla. Kun yhtiöllä on ongelmia myös Venäjän markkinoilla, ilmoitti se alentavansa loppuvuoden näkymiään liikevoiton suhteen. Uuden ohjeistuksen mukaan yhtiön liikevaihto ja liikevoitto jäävät kuluvana vuonna edellisvuoden tasolle.
Kemianyhtiö Kemiran tulos ylitti markkinoiden odotukset niin liikevaihdon kuin osakekohtaisen tuloksenkin suhteen. Yhtiön näkee kuluvan vuoden liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä nousevan selvästi viime vuodesta. Lääkkeiden vähittäis- ja tukkukauppa harjoittavan Oriola-KD:n tulos jäi liikevaihdon ja liikevoiton osalta markkinoiden ennusteista. Yhtiö ohjeistaa, että sen liikevaihto kasvaa vuodesta 2009, mutta liikevoitto jää vuoden 2009 tulosta heikommaksi. Liikevoitto kärsii etenkin Venäjän toiminnoista.
Näiden lisäksi saatiin klo 9.00 vielä kolmen yhtiön tulokset. Öljy-yhtiö Neste Oilin liikevaihto oli ennusteiden mukainen tilikauden tuloksen jäädessä odotuksista. Rakennusvälineiden vuokraaja Cramon liikevaihto oli odotusten mukainen mutta tulos jäi selvästi odotuksista. Ohjelmistoyhtiö F-Securen tulos oli ennusteiden mukainen.
Mielenkiintoisia tuloksia vielä tarjollaMuita tämänpäiväisiä tulosjulkaisijoita ovat laivayhtiö Finnlines sekä konepajayhtiö Metso. Euroopassa tulosjulkistajia ovat mm. lääkeyhtiö Bayer, lentoyhtiö Lufthansa, elektroniikkayhtiö Siemens ja autonvalmistaja Volkswagen. USA:ssa kiinnostusta herättävät mm. biotekniikkayhtiö Amgenin, öljy-yhtiö Exxon Mobilin, luottoluokittaja Moody'sin, puhelinvalmistaja Motorolan ja asevalmistaja Raytheonin tulokset.
Talouslukujen osalta saadaan ensin Saksan työttömyys heinäkuulta klo 10.55, jonka ennustetaan laskeneen hieman 7,6 %:iin. Euroopasta saadaan myös euroalueen kuluttajaluottamus heinäkuussa (klo 12.00). USA:sta saadaan tietoa uusista viikkotason työttömyyskorvaushakemuksista klo 15.30.
Kristian Tammela, Nordea Equity Advice
Lue vastuuvarauma